Alkoholiongelma hoidetaan ContrAl Clinicsissä erinomaisin lopputuloksin

ContrAl-menetelmää on toteutettu Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1996 lähtien. Alkoholiongelma on selätetty 78 prosentilla hoitamistamme potilaista, joten tulokset ovat siis olleet perinteisiin hoitomuotoihin verrattuna erinomaisia.

78% onnistuu

Hoidon läpikäyneistä asiakkaista 78% pystyi joko saavuttamaan WHO:n kohtuukulutuksen rajan tai puolittamaan alkoholin käyttömääränsä.

Tieteellisesti todistettu

Klinikoiltamme kerättyjen tietojen analyysi osoittaa, että juotujen alkoholimäärien ja juomahimon lasku oli tilastollisesti merkitsevää (p<0,001). Lisää tietoa.

Maksa-arvot laskevat

Laboratorioseurannassa maksa-arvojen lasku oli merkittävää. Potilaiden gamma-GT laski hoidon aikana arvosta 133,6 IU/l arvoon 71,0 IU/l (ks. Kuva). Myös muut maksa-arvot korjaantuivat tilastolliseti merkitsevästi.

Mieliala paranee

Mielialan todettiin myös paranevan merkitsevästi hoidon myötä. Beckin depressioasteikolla arvioituna potilaiden mieliala oli alussa keskimäärin 8,2 pistettä (vastaa keskivaikeaa masennusta) ja hoidon lopussa 3,6 (tavanomainen mieliala).

Haluatko sinäkin onnistua? Alkoholiongelma voitetaan ContrAl Clinicsin hoidoissa!

Varaa aika hoitoon

Asiakaskunta

Alkoholiongelma on valitettavan yleinen lähes kaikissa eri ihmisryhmissä, eikä tyypillistä Contralin asiakasta ole olemassakaan. Pieni poikkileikkaus keräämästämme anonyymista tausta-aineistosta kertoo kuitenkin seuraavaa:

  • Sukupuoli

    Naisia 43 henkilöä (24%), miehiä 136 henkilöä (76%).

  • Ikä

    Keskimäärin 47 vuotta, nuorin 22 vuotta, vanhin 71 vuotta.

  • Aikaisempia hoitoja alkoholiongelmiin

    Kyllä: 94 henkilöä (53%), ei: 52 henkilöä (29%), puuttuva tieto: 33 henkilöä (18%).

  • Lähtötilanne

    Hoidon alkaessa potilaista 97 % (174/179) osoittautui alkoholiongelmaiseksi CAGE-määritelmän mukaan ja 92 % (142/154) osoittautui alkoholiongelmaiseksi DSMIIR-määritelmän mukaan.

  • Taustatietoja asiakkaista

    Valtaosa asiakkaistamme on tavallisia työelämässä täysillä mukana olevia henkilöitä.

Alkoholiongelma ja sen olemassaolo voidaan todentaa myös laboratoriokokein. Kohonneet maksa-arvot ovat yleensä merkki liiallisesta alkoholinkulutuksesta.

Gamma-GT:n lasku taas kertoo vähentyneestä juomisesta. Yllä olevassa kuvaajassa näkyy kuinka potilaiden gamma-GT laski Contral-hoidon aikana arvosta 133,6 IU/l arvoon 71,0 IU/l.

Alkoholiongelma alkaa hellittämään otettaan yleensä jo hoidon alkuvaiheessa, ja alkoholinkulutus vähenee selkeästi ohjelman loppua kohden.

Yllä oleva kuvaaja esittää alkoholin kulutuksen vähentymista ContrAlin hoito-ohjelman aloittamisen jälkeen. Vertailukohtana pidetään keskimääräistä kulutusta hoitoa edeltävien kahden viikon ajalta.

Kokemuksia ContrAlin riippuvuushoidoista

ContrAl on hoitanut menestyksekkäästi tuhansia eri ikäisiä ja taustaltaan erilaisia asiakkaita. Alta löydät muutamia asiakkaidemme kirjoittamia palautteita ja kokemuksia ContrAl Clinicsistä. Erittäin kokeneet lääkärimme ja psykologimme ovat ContrAl-menetelmän avulla onnistuneet auttamaan ihmisiä irti riippuvuudesta ja pääsemään taas kiinni normaaliin työ- ja perhe-elämään. Lisää asiakaskokemuksia voit lukea täältä.

”Muutaman kerran vuodessa en pystynyt hillitsemään omaa alkoholin käyttöäni. Etenkin loma-ajat tuli juotua aamusta iltaan ja juomiseen saattoi mennä useita vuorokausia kerrallaan. Onneksi vaimoni lopuksi kyllästyi ja varasi ajan Contral Clinicsistä. Hoito-ohjelman käytyäni ei ole tullut yhtään retkahdusta. Parasta oli se että kaikki kävi täysin huomaamattomasti. Kukaan muu ei saanut tietää asiasta paitsi vaimo.”

Matti V.,
37 vuotta, Tampere

”Vuosien mittaan alkoholin käyttöni lisääntyi vähitellen. Lopuksi joka ilta oli pakko juoda ainakin yksi viinipullo. Oli paineita töissä ja kotona. Siinä vaiheessa kun perhekin alkoi huomautella asiasta, tajusin ettei kaikki ole oikein kohdallaan. Kävin Contral Clinicsin hoito-ohjelman ja jo puolivälissä ohjelmaa alkoholinkulutukseni putosi puoleen. Nyt käytän alkoholia vain satunnaisesti. ”

Liisa K.,
38 vuotta, Helsinki