Mielenterveyden ja päihteiden käytön välisen suhteen ymmärtäminen
Monet ihmiset kohtaavat samanaikaisesti sekä mielenterveyshaasteita että päihdeongelmia. Nämä kaksi liittyvät läheisesti toisiinsa ja menevät usein päällekkäin. Vaikka mielenterveysongelmien ymmärtämisessä ja hyväksymisessä onkin edistytty, päihdehäiriön kanssa kamppaileva kohtaa edelleen paljon leimautumista.
Mielenterveyden ja päihteiden ongelmakäytön yhteys
Tutkimukset ovat osoittaneet, että mielenterveyshäiriöistä kärsivillä ihmisillä on todennäköisemmin päihdehäiriöitä, ja myös päinvastoin. Näitä kaksoisdiagnoosipotilaita on siis varsin paljon. Tutkimusten mukaan noin 30 prosentilla mielenterveysongelmista kärsivistä on jossakin elämän vaiheessa päihteidenkäyttöongelmia, kun vastaava luku koko väestöstä on noin 8 prosenttia.
Päihdehäiriöt ovat jopa kolme kertaa yleisempiä mielenterveysongelmista kärsivillä kuin muulla väestöllä.Masennuksella ja päihteiden käytöllä on vastavuoroinen suhde, mikä tarkoittaa,että kumpikin voi vaikuttaa toisen alkamiseen tai pahenemiseen.
Ihmisillä, joilla on ahdistuneisuushäiriö, on kaksi kertaa suurempi todennäköisyys sairastua päihdehäiriöön verrattuna niihin, joilla ei ole diagnosoitua ahdistuneisuushäiriötä.
Päihteiden käyttö voi peittää mielen sairauden oireet, mikä vaikeuttaa molempien sairauksien tehokasta diagnosointia ja hoitoa.
Sekä mielenterveysongelmiin että päihteiden käyttöön vaikuttavat erilaiset riskitekijät, kuten perimä, ympäristö ja kokemukset. Esimerkkejä tekijöistä, jotka voivat lisätä mielenterveys- ja päihdeongelmien riskiä, ovat haitalliset lapsuudenkokemukset, traumaattiset tapahtumat, perheen genetiikka, ympäristötekijät ja neurobiologia. Mikään näistä tekijöistä ei yleensä yksinään aiheuta mielenterveysongelmia tai päihteiden käyttöä, mutta mitä enemmän riskitekijöitä on, sitä todennäköisemmin ongelmia ilmenee.
Valitettavasti vain pieni osa ongelmaisista saa tehokasta hoitoa ongelmiinsa.
CBT mielenterveyden ja päihteiden käytön haasteisiin
Kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT) on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi sekä mielenterveyshäiriöiden että päihdehäiriöiden hoidossa. CBT on terapeuttinen tekniikka, joka perustuu siihen tosiasiaan, että ajatuksemme, tunteemme ja käyttäytymisemme ovat yhteydessä toisiinsa ja että yhden järjestelmän elementin muuttaminen voi johtaa positiivisiin muutoksiin muissa.
Vaikka CBT:n on osoitettu olevan tehokas yksi tapa käsitellä mielenterveys- tai päihdehaasteita, hoitoon ei ole kuitenkaan olemassa vain yhtä lähestymistapaa. Eri ihmiset voivat reagoida paremmin erilaisiin hoitoihin tai niiden yhdistelmiin.
Kaksoisdiagnoosipotilaiden hoito
Kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidossa käytetään joko jaksottaisen tai rinnakkaisen hoidon malleja. Jaksottaisessa mallissa hoidetaan ensin toista häiriötä, esimerkiksi päihdehäiriötä. Kun on päästy hoidossa eteenpäin ja tuloksia on saavutettu, aloitetaan toisen ongelman, esimerkiksi masennuksen hoito. Rinnakkaisessa mallissa sen sijaan hoidetaan kumpaakin ongelmaa samanaikaisesti. Contral Clinicsissä on päästy varsin hyviin tuloksiin jaksottaisen mallin käytössä, jossa ensiksi tartutaan henkilön päihdeongelmaan.
Lisää tietoa Contral Clinicsin tarjoamista riippuvuushoidoista löydät täältä. Jos olet huolissasi omasta alkoholinkäytöstäsi, voit tehdä anonyymin ja ilmaisen riippuvuustestin alla olevasta napista.