Rottakokeilla kehitettiin lääke alkoholismiin - mutta miksi sen käyttö on niin vähäistä?

Helsingin Sanomien 5.7.2015 julkaisema artikkeli ”Rottien avulla kehitettiin lääke alkoholiriippuvuuteen – Miksei sitä käytetä?” käsittelee Suomessa tehtyjä rottatutkimuksia, joiden perusteella Contral-metodiinkin yhdistettyjä naltreksonia ja nalmefeemia on alettu käyttää alkoholismin hoidossa. Voit lukea alkuperäisen artikkelin täällä: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002835984.html 

David Sinclair ja suomalainen rottatutkimus

Viime vuosituhannella Helsingin Salmisaaressa tehdyt rottatutkimukset ovat tärkeä osa nykyisiä tietojamme alkoholismista sekä sen periytyvyydestä. Niillä on ollut myös suuri vaikutus kehitettäessä lääkepohjaista hoitoa alkoholiriippuvuuteen. Tutkimuksissa useille peräkkäisille rottasukupolville juotettiin alkoholia. Samalla seurattiin siitä aiheutuvia vaikutuksia. Tutkimus oli alkuun Alkon rahoittamaa.

Jo alkuaikoinaan tutkimus tunnettiin myös maailmalla. Esimerkiksi Science-lehdessä julkaistiin siitä juttu vuonna 1968. Tutkimuksen tulos tiivistyy hyvin kyseisessä jutussa olleeseen lainaukseen tutkijana toimineelta Kalervo Erikssonilta:

”Viinaa juoneiden rottien jälkikasvu pitää viinasta, mutta raittiiden rottien poikaset eivät.”

Tässä vaiheessa kuvaan astuu mukaan yhdysvaltalainen psykologi David Sinclair. Hän oli lukenut yllä mainitun lehtijutun ja kiinnostunut heti aiheesta. Koska tutkimusta tehtiin nimenomaa Suomessa, päätyi Sinclair matkustamaan Suomeen vuonna 1972 tapaamaan nämä ”kuuluisat” rotat. Alkolla ei ollut varaa maksaa hänelle, mutta silti Sinclair halusi olla osa tutkimusprojektia.

Sinclairista tuli tärkeä osa rottatutkimuksien edistämistä.

Hän oli varma, että alkoholismissa olisi kyse kroonisesta aivosairaudesta. Hän uskoi sen periytyvän samalla tavalla kuin rottien mieltymys alkoholiin.

Asian todistaminen ei kuitenkaan ollut helppoa.

Me kaikki tiedämme, että alkoholi aiheuttaa yleensä hyvää oloa. Kehoon vapautuu endorfiineja ja ne kiinnittyvät synapsien opioidireseptoreihin, kuten heroiiniakin käytettäessä. Tästä syntyy ketjureaktio, jonka tuloksena dopamiini alkaa luoda hyvää oloa ja gamma-aminovoihappo vaikuttaa jarruttavasti aivotoimintaan. Keho muistaa tämän rennon ja ihanan olon sekä sen johtuneen alkoholista. 

Sinclair alkoi kehittää hoitoa alkoholismiin saamiensa tulosten pohjalta. Hän kokeili rotilla heroiinin vieroitusoireisiin käytettyjä opiaatinsalpaajia: naltreksonia, nalmefeenia ja naloksonia. Nämä aineet tarttuvat samoihin reseptoreihin, joihin juomisen aikana vapautuva endorfiini tarttuisi. Rottien tapauksessa ne jatkoivat hetken alkoholin juomista, mutta lopettivat sitten, koska hyvän olon tunnetta ei tullutkaan. 

Naltreksoni ja nalmefeemi toimivat myös ihmisillä Sinclarin mukaan, kun ne otetaan juuri ennen juomisen aloittamista. Juominen on sallittua, mutta yleensä alkoholia ei enää vain tee mieli juoda. 

Helsingin Sanomien jutussa lainataan hyvin Naltreksonia käyttäneen henkilön ensimmäistä kokemusta lääkkeestä: 

”Kaksi tuoppia olutta, ei mitään. Lääke ei tuntunut missään, mutta vaikutuksen huomasi. Ei tullut lempeää, puheliasta nousua, oleminen oli vain hillittyä nyökkäilyä ja käyskentelyä. Silti lisää ei tehnyt mieli juoda, ei yksinkertaisesti tehnyt. Ei villejä jatkoja, ei sekoilua ja morkkista, vaan ensimmäisten joukossa kotiin ennen puoltayötä.

Ja mikä parasta: ei tarvinnut selitellä kaikille juhlavieraille juomattomuuttaan, ei tarvinnut paljastaa ongelmia juomisen kanssa. Se auttoi toipumaan.”

Perinteinen alkoholismin hoito AA

Siinä missä Suomessa tehtiin rottatutkimusta, nousi Yhdysvalloissa suosioon Anonymous Alcoholics -hoito. Anonyymien alkoholistien idean takana on Bill Wilson, joka kärsi itse alkoholismista, kunnes hän koki hengellisen hetken ja teki täysi käännöksen. Hän alkoi kehittää omaa 12 askelta sisältävää evankeliseen uskoon perustuvaa hoitoa alkoholisteille.

Wilsonin kirjoittama kirja Anonymous Alcoholics, jota kutsutaan myös nimellä ”Big book” eli iso kirja, nousi teokseksi tämän täysraittiutta vaativan liikkeen pohjalle. Sen hoito-ohjelman ensimmäinen lause menee näin:

”Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.”

AA-hoitoihin perustuen on luotu monia muitakin alkoholismin hoitomuotoja. Näistä yksi on Suomeen 80-luvulla saapunut Minnesota-hoito. Nykyään ainoastaan yksityisiltä tahoilta saatava hoito maksaa noin 6 000 euroa ja se vaatii täyttä raittiutta osallistujiltaan. Yleensä toiminnassa mukana on ”päihdeterapeutteja”, jotka ovat entisiä alkoholisteja eivätkä siis sinänsä yleensä oikeita terapeutteja. Päihdeterapeutuksi ei voi Suomessa kouluttautua eikä Valvira-tunnusta tätä nimikettä. 

On itseasiassa suuri ihme, että AA-liike ja sen johdannaiset ovat kasvaneet niin valtaviksi. Tieteellistä näyttöä sille ei oikeastaan ole ja Yhdysvaltojen lääkärit alkuun naureskelivat, koska miten pelkkä vertaistuki voisi parantaa.

Noin viidesosa alkoholisteista pystyy täysraittiuteen ”vain yrittämällä kovasti”. Se on tietenkin parempi kuin ei mitään, mutta nykymaailmassa tiede tarjoaisi meille muitakin mahdollisuuksia.

Esimerkiksi 90-luvun puolivälissä Suomessa tehtiin tutkimus Sinclairin lääkepohjaisen metodin toimimisesta. 78% mukana olleista onnistui vähentämään alkoholia 9 viikkoannokseen, joka on jo hyväksyttävän rajoissa. Ero on siis valtava.

Alkoholiriippuvuuden lääkehoito Suomessa

Kuten yllä näkee, parhaasta hoitotavasta alkoholiriippuvuuteen voidaan olla montaa mieltä. Täysi kieltäytyminen on klassinen tapa, jota edelleen yhä monet painottavat. Lääkkeisiin ei saa tukeutua vaan päättäväisyys on kaiken keskiössä. Todella monelle tämä tapa on kuitenkin mahdoton tai vähintäänkin riskialtis retkahtamisen takia.

Tätä tukevat myös Sinclairin omat tutkimukset rotilla Amerikassa. Hän huomasi, että rottien joutuessa olemaan pitkään ilman alkoholia, ne myös joivat paljon enemmän heti päästessään käsiksi taas alkoholiin. Eli alkoholisteille sanottava ”ota päivä kerrallaan” ei todellakaan ole niin helppoa kuin kuulostaa. Mitä pidempään on ilman alkoholia, sitä suuremmaksi himo muuttuu.

Lääkepohjainen hoitometodi on ollut meillä käytössä jo vuosikaudet. Naltreksoni hyväksyttiin Suomessa 1996. Reseptejä kirjoitettiin ja lääkettä jaettiin. Koko Suomi ei selviytynyt kuiville, joka johti lääkkeen hiljalleen unohtumiseen. Alkoholismiin vaikuttavat lääkkeet eivät ole mikään ihmeparannuskeino. Tarvitaan myös terapiaa ja tukea. 

Helsingin yliopiston päihdelääketieteen professori Contral Clinicsin silloinen lääkäri Hannu Alho kuvailee lääkkeen tehoa hyvin Helsingin Sanomien jutussa sanomalla:

”Jos lääkäri määrää reseptin ja sanoo, että koita tuolla vähentää ja tule puolen vuoden päästä uudelleen, niin ei se oikein tahdo onnistua. Lääkkeen vaikutuksen pitäisi olla todella voimakas, ja jos se olisi, se olisi kyllä jo saanut Nobelin palkinnon. – Mutta sillä on aika hyvä teho silloin, kun se on ohjeistettu oikein ja sitä käytetään oikein.”

Artikkelin kirjoitushetkellä vain 2% alkoholisteista käytti lääkkeitä sairautensa hoitoon. Vuonna 2010 Naltreksonia myytiin vain 4 000 pakettia. Näistä suurin oli omilla rahoilla hankittuja, koska Kelan korvaukseen vaadittiin virallinen lääkärintodistus ja näin samalla alkoholismin merkintä potilastietoihin. Alkoholismia ja sen lääkehoitoa leimaa edelleen todella synkkä aura suomalaisessa kulttuurissa.

Helsingin Sanomien artikkelin voisikin summata lyhyesti sanomalla, että tiede tarjoaa alkoholisteille monia ratkaisuja pelkän tahdolla yrittämisen lisäksi, mutta meillä on Suomessa vielä asenteellisti pitkä matka kuljettavanamme sen hyväksymiseen.